tiistai 29. elokuuta 2017

Ensimmäinen muotovalio kasvatistani!

Ensimmäinen muotovalio omista kasvateistani on nyt totta!  
Nano oli Virossa reissussa ja sai sieltä CAC, CACIB ja valioitui Viroon, samalla myös Suomeen koska Nanolla oli jo Suomesta serti ja Latviaan koska sieltäkin oli jo serti.
 Ainut mikä on "mennyt mönkään" valiotumisissa tänä vuonna on kesällinen Liettuan matka jossa jäi yksi luokkaserti puuttumaan Liettuan muotovalion tittelistä. Tosin oisi kai se jo ollut liikaa vaadittu ja mihin sitä muuten reissattaisiin ensi vuonna... ;) 
Nanon tittelirivistö on nyt EE CH, LV CH, FI CH, EE JCH, HeJW-16, ei huono saavutus koiralta joka on juuri 1.8 täyttänyt 2v. 

 

Pennut jo 16 vkoa

Paljon on aikaa kulunut päivityksestä, on ollut ihania asioita ja sitten niitä asioita jotka pistävät kasvattajan näkökulmat täysin uusiksi.
Roihulle ja Maxille syntyi pentuja 4.5.17. 2 narttua ja 1 uros. Kaikille pennuille löytyi ihanat kodit. Tosin yksi jäi meille kotiin, tietenkin kirjavin ja vieläpä uros. Semmoistahan mä en ole todellakaan ikinä halunnut. No mutta "Huli", (Xtremely Desperado), on ihan vallan mainio tyyppi ja luulenpa että siitä on vielä moneen harrastukseen. 
Toinen nartuista meni metsästyshommiin ja toinen narttu kotikoiraksi, tämä pentu oli täysin kuuro. Koko pentue testautettiin Aistissa baer-testillä joka on siis koirien kuulotesti, kaksi pennuista kuulee täysin normaalisti ja yksi on täysin kuuro. 
Kuurolle pennulle löytyi uskomattoman sattumuksen jälkeen koti jossa on aiemminkin ollut kuuro parsoni, mikä tuuri! 


Xtremely Dandelion, kuuro narttu


Xtremely Desperado, uros

Kaikki pennut, Xtremely Dandelion, Deja Vu ja Desperado

torstai 6. huhtikuuta 2017

Meille tulee parsonin pentuja!

Voi että miten ihanaa, sijoitusnarttuni, Roihu, (Xtremely B-Ballerina) on tänään, 6.4 ultrattu tiineeksi. <3 Pentuja näkyi ainakin kolme. Pentujen odotetaan syntyvät viikon 17 lopulla. 
Isänä tässä pentueessa on upea Cavalli Lips Inc Max.
Tämän yhdistelmän suunnittelun olen aloittanut jo silloin kun näin Maxin ekan kerran ihan junnupoikana. Siinä nyt vaan on sitä jotain. ;) Tämä on semmoinen unelmat todeksi pentue. 

Tässä yhdistelmän sukutaulu: Maxin ja Roihun pentue 2017 
Tästä pentueesta ei kansainvälisyyttä puutu. Emänemän (Karvahaalarin X-treme) suku juontaa juurensa vanhaan suomalaiseen linjaan. Emänisän (McAllisters Three Wishes) suvusta taas löytyy Saksalaista linjaa.  
Pentueen isän suku tulee USAsta Norjan kautta suomeen. Tällä pentueella siis tulee olemaan todella laaja geenipooli ja siitäkin syystä haluaisin jättää itselleni pennun jalostusta silmälläpitäen. 

Tässä kuvia tulevan pentueen vanhemmista ja sukulaisista:

e:Xtremely B-Ballerina, "Roihu"
i:Cavalli Lips Inc Max, "Max"
Max

Max



ei: Mc Allister´s Three Wishes, "Scraffy"
ee: Karvahaalarin X-treme, "Siiri"